Sierra Le Petit Victoria

virtuaalihevonen - VH21-121-0022

'Vicki'

punarautias 166cm selle francais tamma
syntynyt 25.06.2020, iältään 5-vuotias, ikääntyy satunaisesti
kasvattajana Scuderia Sierra IT
omistajana Annu Merisilta VRL-14618

 painoittunut esteratsastukseen, tasolla 140cm

☆ tavoitteena esteratsastuksen laatuarvostelu, yleislaatuarvostelu 

Vicki oli oma Italian tuliaiseni. Pauliina oli hakemassa itselleen ratsuprojektia suurtilalta etelästä, ja vaikka olimmekin sen suhteen epäluuloisia, emme voineet Leonin kanssa vastustaa katselemasta tilan muita myyntiyksilöitä; tiedä vaikka siellä olisikin joku oikea aarre, tai kaksikin! Selailtuani sivustoa läpi ihastuinkin Sierra Le Petit Victorian nimeen, ja jotenkin vakuutuin siinä heti, että ranskalainen olisi sellainen oikea lisäys meidän tilallemme. Sovin siis tamman nousevan samaan kyytiin Pauliinan hevosen kanssa, ja katsoisimme kotona tarkemmin vielä sen tulevaisuutta, sillä Leonia oli jäänyt kaivamaan tamman myönnettävästi heikko kilpailutaso. Onnekseni Vicki osoitti saavuttuaan moiset turhiksi, sillä saimme hyvinkin nopeasti nostettua estekorkeutta hevosen mukaan, ja Leonkin vaikuttaa tyytyväiseltä hankintaamme.

Sukutaulu

Kilpakalenteri

esteratsastus
00 sijaa, 00 voittoja

Päiväkirja

26.09.2021 / Harjoituskilpailut Kuuvuoren Ratsastuskeskuksessa / © Annu M. (omistaja)
Kuuvuoren Ratsastuskeskus vOy, harjoitusestekilpailut, 90cm, 02/06

Siitä oli suunnilleen kolme kuukautta, kun Vicki oli tuotu Suomeen. Siinä ajassa olimme onnistuneet Leonin kanssa nostamaan nuoren raudikon hyppykorkeutta 120cm paikkeille, ja tarkoituksena oli vielä lisätä korkeutta ajan kanssa, mutta ensin työstäisimme vielä tyyliä ja tekniikkaa. Tähän väliin kuitenkin uskalsimme kuitenkin miettiä jo kokemuksen kartuttamista, ja Pauliina, meidän oma pieni verkkovelhomme, löysi meille harjoituskilpailut syyskuun lopusta. Ottaisimme ne paineetta, katsoisimme, miten Vicki toimisi kisaympäristössä ja testaisimme nyt toimivuutta ratsukkona. Luokkia ei ollut kuin 90cm korkeuteen asti, mutta toisaalta, Vicki osaisi varmasti ja emme vaatisi liikaa kerralla nuorelta hevoselta, joka oli muutenkin vähän stressiperse luonteeltaan. Leonin siunauksella siis ilmoitin itseni, Vickin ja bonuksena mukaan lähtevän Lissen harjoituksiin, ja jäimme siinä valmistautumaan tulevaan matkaan ja vieraaseen tilanteeseen.

Kilpailut pidettiin Kuuvuoren Ratsastuskeskuksessa pienellä Pennilän saarella, mikä tarkoitti aikaista herätystä meille. Leon oli lupautunut mukaani Lissen ja Vickin kisahoitajaksi ja apukuskiksi, joten sillä startattiin vielä aamuyön tunneilla. Jouduimme luonnollisesti laskemaan mukaan pari pysähdystä, joiden aikana kävimme verryttelemässä rennosti matkaavia Lisseä ja Vickiä, joka oli onneksemme suostunut lastautumaan ja matkustamaan kiltisti alun närkästyksestään huolimatta. Matka kuitenkin taittui jouhevasti jutellen ja traileriin kytketyn kameran toistoa seuraten, ja ehdin ehkä torkahtaa Turusta lähteneen lauttamatkan ajan Leonin pitäessä huolta siitä, että myös eritoten Vicki pysyi tyynenä tuulisessa merenkäynnissä.

Kuuvuoreen ei onneksi ollut enää juuri matkaa satamasta, tai ehkä se vain tuntui siltä, kun leijonanosa matkasta oli jo takana. Joka tapauksessa löysimme itsemme pian ratsastuskeskuksen parkkialueelta. Harjoituksiin oli osallistunut vain kourallinen ratsukoita, mutta toisaalta pidin siitäkin; ei liikaa paineita Vickille (tai minulle!). Se myös tarkoitti nopeaa päivää, joten emme oikeastaan ehtineet jäädä toimettomaksi, ja pääsisimme kotiinkin vielä ennen kukonlaulua. Kipitimme siis liikkeelle heti parkkeerattuamme, ja sillä välin, kun minä lähdin hipsuttamaan kisakansliaan hakemaan numeroita ja hoitamaan virallisuudet pois tieltä, Leon alkoi valmistella hevosia, joista Vicki otti hieman epävarmasti uuden ympäristönsä vastaan. Itsekseni ajattelin, että onneksi tänään ei satanut, silloin olisin varmaan miettinyt kisoihin lähtöä uudelleen. Saimme kuitenkin nauttia aurinkoisesta kelistä, joka oikein korosti kaunista ruskan värittämää ympäristöä.

Leon oli suunnilleen valmis siinä vaiheessa, kun ehdin hipsutella takaisin paperit kourassani. Vicki oli hieman jännittynyt ja tuntui huutelevan uhkaavasti kohti vieraita hevosia, jotka tuijottelivat sen suuntaan tarhoista. Tamma ei ollut ikinä välittänyt suuresti muista hevosista, mutta varsinkin ponit tuntuivat herättävän nuorella hevosella suuria tunteita, ja se puhisikin niiden tarhaa kohti joka kerta, kun joku utelias ruuna kehtasi höristellä sen suuntaan. Onneksemme eräs talkoolaiseksi värvätty, ystävällinen nuori osasi vinkata meille vähän syrjäisemmän alueen läheltä verryttelykenttää, jossa saisimme rauhoitella hermostunutta hevosta, ja kiitellen siirryimme meille osoitetulle paikalle. Vaikka viereisessä tarhassa olikin vanha hevosruuna päiväunillaan, Vicki tuntui rauhoittuvan siinä huomattavasti, ja emme joutuneetkaan odottelemaan kauaa verryttelykentälle pääsyä.

Leonin jäädessä Lissen kanssa odottelemaan suuntasin Vickin kanssa lämmittelyihin. Tamma värkkäsi tyypilliseen tapaansa verryttelyjen läpi kuolaimella ja jouduin alussa jälleen harjoittamaan askellusta tamman rentouttamiseksi. Vaikka kisatilanne ei vielä ollut mitään ihmeellisen vilkas, ja olimme päivän viimeisessä luokassa, oli tässä selvästi stimulaatiota nuorelle hevoselle, joka oli elänyt pellossa valmentautuen monta kuukautta. Luonnollisesti olin vähän huolissani tulevan suorituksen kulusta, mutta päätin kuitenkin pitää kiinni ajatuksesta, että kokemusta täällä oltiin hakemassa, eikä ruusukkeita. Niinpä tein verryttelyt samalla otteella, kuin kotikentälläkin, ja siinä se sitten lopulta pehmeni käsissä, ja uskaltauduin jo antamaan Vickille enemmän tilaa sen omaan tekemiseen.

Pääsimme starttaamaan siitä nopeasti, ja rehellisesti muistan vain, että meillä meni ihan hyvin. Siinä ensimmäisessä hypyssä epäröimme molemmat lähestyessä, mutta Vicki tuntui juuri ponnistusvaiheessa yhtäkkiä heräävän siihen, että sehän on hyppäämässä, ja se osaa sitten vaikka itse. Siitä hypystä onkin annettava kaikki pisteet nuorelle tammalle, sillä se vei meidät osaavin siivin ylitse, ja kohti seuraavaa estettä. Loppusuoritus menikin aika pitkälti samalla tavalla, kuin kotona treenatessakin; minä ohjasin vauhtia, ponnistusta ja suuntaa, Vicki teki työtä käskiessä, ja suoritti yhteistyössä kanssani. Perus hyvää hyppäämistä siis, ei moitteen sanaa. Rata oli nopeasti ohitse, ja muistan Leonin tuulettaneen meille. En sen enempää ehtinyt vielä kuitenkaan kertoa tammalle, kuinka hienosti se olikaan pärjännyt, ja vaihdoin lennosta Lisseen, mutta ehdin luvata Vickille niin monta porkkanaa, kuin saisin kahteen kouraan mahdutettua.

Kotimatkan vietin hieman epäuskoisesti virnistellen, sillä lopulta olimme olleet Vickin kanssa luokan toisia. Lissen kanssa oltiin jääty viimeiseksi pienten epäonnisten sattumusten seurauksena, joista opittiin lisää, mutta ranskalainen toi siis kotiinviemisinä ruusukkeen, jonka aioin kiinnittää raudikon karsinan oveen, vaikka Vicki inhosikin sitä. Palkintojenjaossa Vicki oli lähinnä karannut tuulessa lerpattavia nauhoja ja heitellyt päätään koko sen ajan, minkä ruusuke oli ehtinyt sen suitsia koristaa, ja ratsastuskeskuksen somekanaviin julkaistuissa, hilpeyttä herättävissä kuvissa näkyikin vain hapan ja mulkosilmäinen hevonen virnistelevine ratsastajineen. Tästä huolimatta olin hirmuisen ylpeä Vickistä, joka oli käyttäytynyt odotettua paremmin ja osoittanut, että kaikki se kouluttaminen ei ollut silkkaa ajanhukkaa.

Hoito-ohjeet & kurkistus varustekaappiin...

☆ jalat kylmättävä hyppäämisen jälkeen
☆ ratsastaessa käytettävä aina suojia!
☆ loimitettava alle -10°C pakkasilla kevyttoppiksella, alle -15°C pakkasella perustoppiksella, sateella sadeloimi, kesäisin hyttysloimi, sade- ja lumikeleillä fleece yöksi